Vanhoja tiedotteita:

KOKO KANSAN TALO, ENSI-ILTA la 20.9. klo 12

Lauantaina 20.9.2014 ei istuta Kuopion kaupunginteatterissa katsomon penkissä eikä odoteta pimeässä esiripun nousemista. Uusittu teatteritalo avaa tuolloin kulissinsa katsojille Koko kansan talon kantaesityksen myötä.

Teatterissa kiertävän esityksen takana on vuonna 2013 perustettu vapaa ryhmä Teatteri Neljäs Soitto. Heidän luomiensa hahmojen kautta kuullaan kertomuksia ja tarinoita teatterista ja tutustutaan rampin takaiseen maailmaan.

Janne Puustisen ohjaama esitys kestää noin tunnin.
Rooleissa: Lasse Forsgrén, Riikkamaria Korhonen, Anni Marin ja Tiina Paakko.

Uusia tuulia teattereiden ja vapaan kentän yhteistyötuotantoihin
Mukana tuotannossa on myös kulttuurituotantoihin erikoistunut yritys Anya Productions. Koko kansan talo on ensimmäinen TUULIKAAPPI -tuotanto. TUULIKAAPPI–tuotantomallissa Anja Lappi tutkii vapaan kentän taiteilijoiden ja kaupunginteatterin tuotantorakenteen tuotannollisia yhteistyömalleja ja etsii uusia, pysyviä tapoja tuottaa esityksiä yhteistyössä. Mallin konseptointi jatkuu keväälle 2015, jolloin tehdään yhteenvetoa ensimmäisestä vaiheesta.

 

Lisätiedot

 

TUULIKAAPPI -tuotanto
Anya Productions Ky
Anja Lappi
anja@anyapro.fi
040 5383823

Teatterinjohtaja
Kuopion kaupunginteatteri Pekka Laasonen
pekka.laasonen@kuopio.fi

Koko kansan talo
Tiedottaja Maija Voutilainen
maija.voutilainen@kuopio.fi

Teatteri Neljäs Soitto
ohjaaja Janne Puustinen
jpj.puustinen@gmail.com

Esitykset

Teatteri Neljäs Soitto Facebookissa

 


Vanhat mediatiedotteet ­»