Aleksis Kivi: Nummisuutarit
Nummisuutarit
Riemukas tuttu näytelmä- uudella raikkaalla tavalla. Nummisuutarit on Suomen suosituin komedia. Vauhtia ja vaaratilanteita riittää.Erityisen tästä seikkailusta tekee myös se, että lavalla on vain kaksi näyttelijää totutun kahdenkymmenen sijaan. Meneekö sormi suuhun? Kumpi esittää Eskoa? Kumpi esittää naisroolit? Jos kuvittelit nähneesi jo kaiken, uskallamme väittää että olet väärässä! Ennennäkemätöntä materiaalia on luvassa vajaan parin tunnin ajan kahden veijarin näyttelemänä.
Esityksen kesto n. 1,40 h, väliaika.
Kiertoo
Anya Pro tuottaa uuden esityskonseptin syyskuussa 2016. Kiertoo on leikkisä kierrätys-show, mikä sisältää teatteria, live-musiikkia ja sekä kierrätystietoa tanssiteatterin muodossa. Esitys tuotetaan yhteistyössä Jätekukko jätehuoltolaitoksen kanssa. Esitystä voi tilata kouluihin ja tapahtumiin, info@anyapro.fi
Uusi kesäteatteri kaupungin keskustassa, Scandicin pihalla katetussa ohjelmateltassa
Nummisuutarit
Riemukas tuttu näytelmä- uudella raikkaalla tavalla. Nummisuutarit on Suomen suosituin komedia. Vauhtia ja vaaratilanteita riittää.Erityisen tästä seikkailusta tekee myös se, että lavalla on vain kaksi näyttelijää totutun kahdenkymmenen sijaan. Meneekö sormi suuhun? Kumpi esittää Eskoa? Kumpi esittää naisroolit? Jos kuvittelit nähneesi jo kaiken, uskallamme väittää että olet väärässä! Ennennäkemätöntä materiaalia on luvassa vajaan parin tunnin ajan kahden veijarin näyttelemänä.
Kuopion MATKUSTAJASATAMASSA (Scandicin pihalla, teltta)
| ti | 8.7. | klo 19 |
| ke | 9.7. | klo 19 |
| to | 10.7. | klo 19 |
| pe | 11.7. | klo 19 |
| la | 12.7. | klo 19 |
| su | 13.7. | klo 19 |
| ma | 14.7. | klo 19 |
| ti | 15.7. | klo 19 |
| ke | 16.7. | klo 19 |
Esityksen kesto n. 1,40 h, väliaika.
Ruoka-ja juomatarjoilut Scandic Kuopion terassilla teatterin vieressä
Pakettiin sisältyy:
- majoitus 1 tai 2 hh huoneessa, sis. aamiaisen,kuntosalin ja allasalueen vapaan käytön
- liput kesäteatteriin
- väliaikatarjoilu kahvi/ tee + marjaleivos
Yli 15 hlön ryhmille pyydä ryhmätarjous myyntipalvelustamme.
Liput ja tiedustelut:
044 336 8884, liput@anyapro.fi
Aikuiset 16 €, eläkeläiset ja opiskelijat kortilla 14 €, lapset (5-15 v.) 12€, ryhmät (20+ hlö) 14€/lippu.
Tiketti
Suoralinkki esitykseen: www.tiketti.fi
p. 0600-1-1616 ma–su 9–21 (1,78 €/min. + pvm)
Huomaathan, että Tiketistä liput ovat 1,50€ kalliimpia.
Liput myös Satamankulmasta, lipputoimisto auki ti – su klo 11-18.
Puh 044 336 8884 Minna Canthin katu 4, Kuopio www.satamankulma.fi
Santeri ja Sataman arvoitus
Kuopion MATKUSTAJASATAMASSA
Santeri ja sataman arvoitus Facebookissa »
Oikeudet muutoksiin pidätetään. ©Lappi, Naumanen, Puustinen
![]()
Muu Vaara 24.4. – 30.4.2014
Muu Vaara
Ensi-ilta Teatteri KULMALLA 24.4.2014 klo 19
Ohjaus: Juha Hurme
Lavalla: Johanna Keinänen, Anja Lappi ja Liisa Ruuskanen
Visuaalinen suunnittelu: Jaana Kurttila
Sävellykset: Tatu Metsäpelto
Tekstit: Hurme – Keinänen – Kurttila – Lappi – Ruuskanen
Ensi-ilta: 15.3.2013
2014 Esitykset: to 24.4., pe 25.4., la 26.4., ke 30.4.
Esitykset klo 19.00
LIPUT 10/15 €
Lippuvaraukset: 044 336 8884, liput@anyapro.fi
Varaa liput netistä: LIPPUVARAUSLOMAKE »
Teatteri KULMA
Minna Canthin katu 4, Kuopio
Liput 10/15 €, varaukset 044 336 8884
www.satamankulma.fi
www.verigreippi.com
SATAMANKULMA
avoinna ti – su klo 11-18
Minna Canthin katu 4, Kuopio
Kiertuetilaukset ja lisätiedustelut:
Anya Pro
Anja Lappi | 040 538 3823
info@anyapro.fi | www.anyapro.fi
![]()
Myllyn Joulutori 2013 Myllyn 1. ja 4. kerroksessa

Myllyn Joulutori 2013 Myllyn 1. ja 4. kerroksessa
La 14.12.2013 klo 11-18
Su 15.12.2013 klo 11-18
Mukana niin myllyläisiä kuin muita käsityöläisiä ja muotoilijoita.
Joulutori on kahdessa kerroksessa. Luovien alojen keskus Myllyssä osoitteessa Minna Canthin katu 4 A 4. krs ja C, 1. krs, Kuopio. ( 4. krs hissillä).
Sisäpihalla vossikka-ajelua klo 12-14.
Lisätietoja: taidetorikuopio@gmail.com, 044 3368884 Maijariitta Karhulahti
Hae tästä myyjäksi Joulutorille »
Tervetuloa myymään ja osallistumaan!
Katso lisää www.artmylly.com/joulutori2013 »
![]()
Syksyn 2013 OHJELMA – Anya Productions & Tanssiteatteri Minimi
Syksyn 2013 OHJELMA – Anya Productions & Tanssiteatteri Minimi
Tanssiteatteri Minimi ja Anya Productions Ky tekevät vuonna 2013 yhteistyötä. Anya Productions vastaa Minimin esitysmyynnistä Sotkulla (Suokatu 42/2, Kuopio). Vinkiksi, suuri osa esityksistä on myös tilattavissa.
Tilaukset, tiedustelut: 045 315 7950, minimimyynti(at)gmail.com, minimi(at)minimi.fi
Katso tästä Minimin Esityskalenteri 2013 »
***
Miehen kuolema
Miehen kuolemassa liikunnallinen sankarifilosofi, esiintyjä ja muusikko – Kuolio – on ottanut käsittelyynsä Ihmiskunnan Tulevaisuuden. Mies, tai ihminen (man) sellaisena kuin me sen tunnemme,on tullut tiensä päähän. Mies tekee kuolemaa, ja nainen joutuu synnyttämään uudenlaisen, vaihtoehtoisen ihmisen. Lopputulos on vähintäänkin yllättävä.
HUOM! Esitys sisältää voimakkaita kohtauksia eikä sovellu lapsille.
Esitykset Sotkulla:
To 31.10. k lo 19.00, Kuopion ensi-ilta
Pe 1.11. k lo 19.00
Pe 8.11. k lo 19.00
La 9.11. k lo 19.00
Pe 15.11. k lo 19.00
La 16.11. k lo 19.00
Miehen kuolema ESITE
***
Ruokateatteri: Makuja ja mauttomuuksia
Teatterin, tanssin ja stand-upin täysipainoinen sekoitus ajaa nykyihmisen ruokahössötykset tasaiseksi silpuksi, vispaa gastronomian kuohkeaksi vaahdoksi ja paneroi perinneruuat uuteen uskoon. Ripaus parisuhdekomediaa, hyppysellinen ruokatarinoita sekä kokkausvinkkejä ja eikun uuniin paistumaan.
Esiintyjinä Suomen ainoa Tanssiva Kokki Liisa Ruuskanen, Suomen toiseksi korkeimman ravintolan keittiömestari Harri Vehviläinen ja fiktiivisiä vierailijoita. Esityksen ensi-ilta oli 15.11.2012
Esitykset Kuopion klubilla (Kuninkaankatu 10)
To 28.11. klo 19.00
Pe 29.11. klo 19.00
La 30.11. klo 19.00
To 12.12. klo 19.00
Pe 13.12. klo 19.00
La 14.12. klo 19.00
www.ruokateatteri.com | www.minimi.fi
Ruokateatteri: Makuja ja mauttomuuksia ESITE
***
Katuteatteria vaihtuviin tiloihin:
Absolut Finland
Juhlatunnelma
Manners of Success
Season’s Greetings
Tilaukset, tiedustelut: 044 066 7338, minimi(at)minimi.fi
Katuteatteri ESITE
![]()
Syksyn menneet esitykset:
Ilokivellä
Ilokivellä on näyttämöllinen lauluilta, jonka ilmaisuvoima rakentuu tarkasta moniäänisestä laulusta, suomalaisen kansanperinteen liikeilmaisusta sekä näyttelijöiden ei-esittävästä läsnäolosta. Teos pyrkii kohti sitystapahtumaa, jossa ei ole nimettyjä rooleja, muusikoita, näyttelijöitä, tanssijoita ja puhetaiteilijoita vaan esiintyjiä ja katsojia. Ilokivellä teos koostuu kuoleman tematiikan ympärille: kuolematabujen purkaminen, myytit ja uskomukset, kuoleman fysiologia ja taloudelliset kustannukset sekä sielu.
Esitykset Sotkulla:
Pe 6.9. klo 19.00, ensi-ilta
La 7.9. klo 19.00
Su 8.9. klo 16.00
Ilokivellä ESITE
***
Hei kato!
Hei, kato! on koko perheen tanssiteos, jossa kaksi erikokoista ihmistä katsoo maailmaa omasta mittakaavastaan. Teos avaa näkemistä monesta eri suunnasta, tasosta ja kulmasta. Se käsittelee erilaisuutta, jakamisen ja huomion tarvetta sekä kuvaa, peilaa ja paistattelee katseen lämmössä. Esityksen jälkeen vapaaehtoinen työpaja. Huom! La 5.10 klo 12 lasten kulttuurikeitto esityksen kera tarjoaa erilaisen kokemuksen lauantailounaan nauttimiseen.
Esitykset Sotkulla:
To 3.10. klo 09.30 esitys ja työpaja 12/6€
To 3.10. klo 18.00 esitys ja työpaja 12/6€
La 5.10. klo 12.00 esitys ja keitto 12€
Kohderyhmä: yli 5 -vuotiaat
Hei kato! ESITE
***
Takaisin ►
![]()
Kesä jatkuu Kuopion Matkustajasatamassa
Kesä jatkuu Kuopion Matkustajasatamassa
Kauppa ja näyttelyt ovat auki ma 5.8. – su 11.8. klo 12 – 18
Kallamarinan makasiini, Tulliportinkatu 1, Kuopio
Vapaa pääsy!
POP UP KAUPPA
Kallamarinan makasiinissa kuukauden toiminut taiteilijoiden, muotoilijoiden ja käsityöläisten tuotteita myyvä kauppa on yllättänyt suosiollaan. Asiakkaita on käynyt paljon ja etenkin vierasveneilijöiltä saatu myönteinen palaute on lämmittänyt. Vanha makasiini tarjoaa nostalgiset puitteet koruille, tekstiileille, tauluille, keramiikalle ja käyttöesineille. Juuri tällaistä kaivataan myös Kuopioon -lause on toistunut monessa keskustelussa. Mukana ovat mm. Anja Hult, Riikinkettu, Humpelo ja Pöppiäinen, No bad design, Mervidesign. Kaupasta saaa myös mm. Aikamatka Viipuriin kirjaa sekä Savolaenen syömälysti -keittokirjaa.
POP UP GALLERIA: KUKKIA , KERAMIIKKAA JA VIDEOITA
Terhi Hällströmin, Johanna Keski-Karhun ja Hanna Kähtävän ROMUA JA ROMANTIIKKAA – floristinen näyttely jatkuu yleisön pyynnöstä. Näyttelyn materiaaleina näyttelyssä on käytetty luonnonmateriaaleja, sekä leikko- ja ruukkukukkia. Inspiraatio töihin on saatu hylätystä rautaromusta. Hällström ja Kähtävä menestyivät teoksillaan hyvin vuoden 2012 International Designer of the Year – kisassa, josta voit lukea lisää alla olevista
linkistä.
Fusion Flower – International competition 2012 the winners
Teoksen leikkokukat ovat kuihtuneet ja lakastuneet, mutta tämä tuo oman, inhimillisen leimansa näyttelyyn.
Albina Pönniön PANOPTIKON Keramiikkaveistossarja, 2013 kertoo sanasta Panoptikon. Yksi tulkinta sanasta tarkoittaa lieriömäistä rakennusta, jonka keskellä on valvontatorni. Veistosryhmän keskelle sijoitettu veistos on veistetty ja poltettu ulkona. Albina Pönniö on valmistunut Savonia ammattikorkeakoulusta, Kuopion Muotoiluakatemiasta keramiikkamuotoilijaksi 2013.
Kim Saarisen kuvaamat videot ovat esillä Tanssiteatteri Minimin videoloungessa.
Näyttelytilassa toisessa kerroksessa pääsee vilkaisemaan mm. Leea Klemolan ohjausta Minimille, Ruokateatterin Makuja ja Mauttomuuksia esitystä ja jouluksi saapuvien, kahden kansainvälisesti kuuluisan mieshahmon vierailua Kuopiossa. http://www.youtube.com/watch?v=cM9HrkFYe_c
Kristiina Korpelan ihastuttava TIILIPUUTARHA jatkuu myös 11.8. saakka.
Kristiina Korpela: Tiilipuutarha 1 MYLLYN kulmassa, Minna Canthin katu 4
Kristiina Korpela: Tiilipuutarha 2 Kallamarinan makasiinin edessä, Tulliportinkatu 1
Tiilipuutarhat ovat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja siten jatkuvassa muutosprosessissa. Aika, säät, tapahtumat ja ihmiset vaikuttavat niihin ja ne vaikuttavat ihmisiin.
Tervetuloa!
![]()
Teatteria ja POP UP myymälä Kallamarinan makasiinissa jatkuu
TEATTERIA KOKO PERHEELLE KALLAMARINAN MAKASIINISSA
Ti 23.7. klo 16
Ke 24.7. klo 16
To 25.7. klo 16
La 27.7. klo 16
Su 28.7. klo 16
Esitykset ovat Kallamarinan makasiinissa,
Kuopion vierasvenesatamassa
Tulliportinkatu 1
Samassa rakennuksessa on
POP UP –myymälä
avoinna 12.8. saakka klo 10 – 20
Lippujen ennakkomyynti POP UP kaupassa.
Yhteystiedot:
www.taidetori.com
www.paikkateatteri.fi
Lippuvaraukset: 044 336 8884 | www.anyapro.fi/liput
![]()
Taidetori 10.7. – 21.7.2013 klo 14 – 20
Taidetori 2013
4. TAIDETORI on tapahtuma Kuopiossa, joka tarjoaa kävijöille perinteisen ohjelmatarjonnan lisäksi uniikkia ostettavaa ja työpajoissa paljon omaa tekemistä. Satamatorin lavalla lähes 30n ilmainen ohjelmasarja koostuu mm. bändeistä, yhteislauluilloista, Murretorista ja tapahtuman päättävästä Humu -piknikistä. Myyntimökeistä voit löytää kesäkahvilan, työpajat sekä käsityöläisiä ja yhdistystoimijoita myymässä tuotteitaan tai esittelemässä toimintaansa.
Taidetorin uutuutena ovat vierasvenesatamassa Kallamarinan makasiinissa POP UP kesämyymälä, näyttelyt ja yli 10 teatteriesitystä lapsille. Lisäksi Vaajasalon Welhon seikkailut jatkuvat 9:llä esityksellä ja Nukketeatteri Satuaarteen Myyrän uudet housut nähdään 5 kertaa.
Taidetori on auki joka päivä klo 14 – 20 ja sinne on VAPAA PÄÄSY. Osassa työpajoista on pieni tarvikemaksu. Lasten viikonloppua vietetään pe 12.7-su 14.7. Ohjelma ja toimijat vaihtuvat päivittäin, katso tarkat tiedot päivittäisistä myyjistä, tuotteista, työpajoista ja esityksistä www.taidetori.com
Tapahtumapaikat:
Kuopion matkustajasataman torilla mökit, puisto ja lava
Kallamarinan makasiinissa teatteriesitykset, kesämyymälä ja näyttelyt (Tulliportinkatu 1)
MYLLY, luovien alojen keskus, Minna Canthin k 4, 1. ja 4. krs
Pääyhteistyökumppanit:
Kuopion kaupunki, Kuninkuusravit, Jätekukko, PaolaKoo
Taidetorin toimisto:
taidetorikuopio(at)gmail.com, 044 336 8884
![]()

